HAE SIVUSTOLTA:
Pustulosis palmoplantaris, PPP, on krooninen kämmenten ja jalkapohjien ihotauti. Se on harvinainen ihotauti, jota Suomessa sairastaa arviolta 1500-2500 henkeä. PPP ei ole tarttuvaa.
Oireet
PPP aiheuttaa ihomuutoksia kämmenissä ja jalkapohjissa, joskus sormissa ja varpaissa. Tyypilliset oireet ovat punoittavia ja joskus hilseileviä ihomuutoksia. Niillä on tuoreita keltaisia märkärakkuloita, kirkkaita rakkuloita eli pusteleita ja vanhenevia, kuivumassa olevia, ruskeita rakkuloita.
PPP:ssä ihomuutoksia ei esiinny muilla ihoalueilla kuin käsissä ja jalkapohjissa. Laajimmillaan ne voivat kattaa koko kämmenen tai jalkapohjan alueen. Oireita voi olla vain jaloissa tai vain käsissä, mutta tavallisesti PPP esiintyy samanaikaisesti ja symmetrisesti molemmilla alueilla.
Taudille on ominaista aaltoileva kulku: pahenemis- ja paranemisvaiheet vuorottelevat. Pahenemisvaiheiden aikana kämmeniin ja jalkapohjiin tulee keltaisia märkärakkuloita, joiden yhteydessä esiintyy usein kutinaa, polton tunnetta ja arkuutta. Märkärakkulat ovat steriilejä eikä tauti ole tarttuva.
Vaikeimmillaan tauti alentaa huomattavasti yleistä toimintakykyä ja hankaloittaa päivittäisten toimien ja työn hoitamista. Paranemisjaksojen aikana oireet saattavat olla hyvin lievät ja märkärakkuloiden esiintyminen vähäistä tai ne voivat hävitä kokonaan.
Ihomuutosten lisäksi kynsimuutokset ovat PPP:ssä tavallisia ja niitä arvioidaan esiintyvän noin 30 %:lla potilaista. Tavallisesti muutokset ovat lieviä, pieniä kuoppia kynsissä. Vaikeimmissa kynsimuutoksissa kynnet ovat voimakkaasti epämuodostuneet, rikkonaiset ja kynsien alla on voimakasta liikasarveistumista, joka muistuttaa psoriasiskynsimuutosta.
Nivelkipujen ja -arkuuksien esiintyminen on tavallista. Eri tutkimusten mukaan noin joka kolmannella esiintyy eriasteisia niveloireita. Tavallisimpia oireilijoita ovat rintalastan seudun nivelet. Myös selän, olka- ja polvinivelten sekä nilkkojen oirehtiminen on mahdollista. Kilpirauhassairauksia on PPP-potilailla tavallista enemmän, minkä vuoksi kilpirauhasen toiminta on syytä tutkia.

PPP aiheuttaa kämmenissä ja jalkapohjissa rakkuloita, joista on osa on tuoreita, osa kuivuvia ja hilseileviä.