Ilmastokuntoutuksen historiaa

Auringonvalon teho psoriasiksen hoidossa on tunnettu jo pitkään. Suomen oloissa aurinkoa ei ole talvisin saatavilla ja psoriasis on monilla pahimmillaan talvikautena. Ihanteellinen ilmasto on 40 asteen leveyspiirin tienoilla, siis päiväntasaajan molemmin puolin.

Ilmastokuntoutusmatkoja on järjestetty Pohjoismaista etelän aurinkoon jo 1960-luvun lopulta alkaen. Ruotsalaisten psoriasispotilaiden matkat suuntautuivat aluksi Jugoslaviaan, myöhemmin Lanzarotelle. Suomen Psoriasisyhdistys ry, sittemmin Psoriasisliitto ry, järjesti jo 1970-luvulla lukuisia omakustanteisia terveysmatkoja aluksi Välimeren maihin, myöhemmin Kanarian saarille, Kuolleelle merelle ja Floridaan.

Kelan ilmastohoitokokous 1987

Kelan ilmastohoitokokeilu kuului tutkimukseen, joka osoitti ilmastohoidon tehokkuuden. Kuva on vuodelta 1987.


Tutkittuja hoitotuloksia
Kansaneläkelaitos ja Psoriasisliitto toteuttivat yhteistyössä kolmivuotisen ilmastohoitokokeilun psoriaatikoille vuosina 1986–1989. Ilmastohoitokokeilun piirissä matkusti hoitomatkalle yhteensä 373 työikäistä keskivaikeaa–vaikeaa psoriasista sairastavaa. Hoidon vaikuttavuutta seurattiin tutkimalla osa potilaista puolen vuoden ajan, osa kahden vuoden ajan. Ihottuman ja niveloireiden vaikeutta seurattiin säännöllisin väliajoin. Tutkimuksessa todettiin, että ilmastohoidon välittömät hoitotulokset olivat erittäin hyvät ja että hoidon tulokset kestivät melko pitkään.

Koska tutkimus antoi vakuuttavia tuloksia hoidon tehosta, ilmastohoito hyväksyttiin Raha-automaattiyhdistyksen tuen piiriin. RAY teki vuonna 1994 rahoituspäätöksen aloittaa kolmivuotinen ilmastohoitokokeilu yhdessä Psoriasisliiton kanssa norjalaisten johtamassa yhteispohjoismaisessa ilmastohoitokeskuksessa Lanzarotella.


Valle Marinan hoitokeskus vakiintui kohteeksi
Syksyllä 1995 ilmastohoito siirtyi Gran Canarialle Arguineguinin alueella sijaitsevaan Valle Marinan hoitokeskukseen. Kreikkalaiset kutsuivat Gran Canariaa ”onnellisten saareksi” ja roomalaiset ”ikuisen kevään saareksi”. Arguineguinin alueen ilmastoa pidetään yhtenä maailman parhaimmista. Vaikka Las Palmasissa olisi pilvistä, aurinko saattaa paistaa Arguineguinissa. Sen vuoksi alueella sijaitseva Valle Marinan hoitokeskus on vakiinnuttanut asemansa pohjoismaisena ilmastohoitopaikkana.

Nivelpsoriaatikkojen hoito- ja kuntoutumismatkoja on tehty Kanariansaarille ja Teneriffalle, mutta kokeiluluontoisesti myös Bulgariaan. Nykyisin Psoriasisliiton nivelpsoriasista sairastavien ilmastokuntoutuskurssit järjestetäänTeneriffalla.
Fredrikinkatu 27 A 3, 00120 Helsinki, puh. (09) 2511 900, faksi (09) 2511 9088
sposti: liittotoimisto@psori.fi, WWW-sivut: www.psoriasisliitto.fi