Lääkäripalsta

 
Lääkäripalstalle on koottu poimintoja kysymysarkistosta vuodelta 2004 ja 2003. Lisää vastaushistoria siirretään vähitellen uudelle sivustolle. Kysymyksiin ovat vastanneet ihotautien erikoislääkäri Hannu-Pekka Happonen (HPH) ja reumatologi Dan Nordström. (DN)

Kysymysten lähettäminen ei ole tällä erää mahdollista. Kysymyslomake lisätään myöhemmin tämän sivuston jäsensivujen osaksi, jolloin kysymyksiä voivat jättää vain jäsenet, mutta vastauksia voivat selailla muutkin verkonkäyttäjät.

Lääkkeet ja psoriasis
 
 
K: Mitä rasvaa psoriasikseen käytetään? Heidi
V: Psoria hoidetaan kortisonivoiteilla, D-vitamiinijohdosvoiteilla ja perusvoiteilla. Hilseen kuorintaan käytetään kuorivia voideseoksia. Aiemmin käytettiin myös tervavalmisteita. HPH
 
K: Hei, minulla on ollut psori nyt 12 vuoden ajan, tällä hetkellä en käytä lääkkeitä, vain perusvoiteita. Psoria minulla esiintyy lähinnä hiuspohjassa sekä kyynärpäissä ja jaloissa. Viimeisen kahden kuukauden aikana hiuspohjani on kuitenkin alkanut hilseillä oikein urakalla ja varsinkin vasemman korvan päältä ja takaa. Minulla on Diprosalicia, jota käytän aika harvoin. Voisinko jollain shampoolla helpottaa tilannetta, pesen tukan joka toinen päivä? Vesa
V: Shampoot eivät yleensä auta, hoidoksi hilseenkuorintaan voidehoito yöksi ja tämän jälkeen diprosalic tai lotiontyyppinen kortisonivalmiste. HPH
 
K: Minulla on ollut päässä, otsa-hiusrajalla muutaman kuukauden läntti, joka vaan suurenee. Työterveyslääkäri sanoi että psoriasis on. Antoi Bemetson- ja Daivonex-reseptin käteen ja se oli siinä. Näistä olen käyttänyt vaan 6 kertaa Bemetsonia, joka tepsi heti, mutta kun lopetin, läntit tuli heti takaisin. Syy miksi en ole käyttänyt, pääsin kokeiluryhmään kokeilemaan yhtä uutta ainetta. Mutta kysyn, miksi Bemetsonia ei saa käyttää kauan? Jaana
V: Bemetson on vahvaa kortisonia ja pitkään käytettynä ilman taukoja ohentaa ihoa ja lisäksi aineen teho heikkenee. HPH
 
K: Minulla on päänähan alueella ollut psori jo muutaman vuoden, johon olen pari kertaa syönyt muutaman tabletin pillerikuurin. Ne ovat auttaneet aina noin kuukaudesta kahteen, jonka jälkeen tilanne on palannut entiselleen. Iho hilseilee sen verran, että kun aamulla käy suihkussa, niin pärjää työpäivän. Jos ulos haluaa mennä illalla, on pestävä pää uudestaan. Muuten se on täynnä päänahasta irronneita hilselaattoja ja hyvin epäsiistin näköinen. Nyt sain lääkäriltä Silkis-nimistä voidetta, mutta sen levittäminen epäilyttää. Siis aamulla ja illalla pitäisi levittää voidetta noin 10 cm pitkiin hiuksiin, joka tuntuu todella aikaa vievältä ja työläältä. Hiuksistahan tulee samalla ihan rasvaiset. Onko olemassa joku tekniikka voiteen levittämiseen hiuksiin? Vai pitäisikö vain jatkaa suun kautta nautittavien lääkkeiden käyttöä? Onko jatkuvista pillerikuureista haittaa? Jallu
V: Sisäiset lääkkeet auttavat yleensä hyvin, muuten hoidoksi kortisoniluokset ja lisähoitona esim. UVB-valokampa. HPH
 
K: Minulla olisi muutama kysymys. Olen sairastanut psoria kohta vuoden. Voiko Silkis-rasvaa käyttää ilman taukoja? Pitääkö Bemetson- ja Daivobet-rasvoissa pitää esim. 4 viikon kuurin jälkeen samanmittainen tauko ennen uuden kuurin aloittamista? Kannattaako psoriaatikon käydä päivittäin suihkussa yksi vai kaksi kertaa, vaikka rasvaakin aina sen jälkeen perusvoiteella? Lääke
V: Suihkussa voi käydä vaikka kuinka usein. Silkistä voi käyttää ilman taukoja, Daivobetin käyttö tulee tauottaa, joskus Daivobetilla voi hoitaa esim. parina päivänä viikossa. HPH
 
K: Minulla on diagnosoitu psoriasis, mutta mielestäni sairastan tätä kesäversiota, koska taipeeni hilseilevät ja punoittavat huomattavasti enemmän kesäisin kuin talvisin eikä aurinkokaan tunnu auttavan. Ilmeisesti sillä on myös vaikutusta hoitoon? Mikä olisi oikea taho tutkimaan asia ja päivittämään lääkitys eli voiteet? Nykyisin olen yleislääkärin antamalla hoito-ohjeilla. Kesä-talvi
V: Kesällä paheneva psori on harvinainen, hoidoksi kortisoni- ja D-vitamiinivoiteet. Vaikeassa psorissa sisäiset lääkkeetkin. HPH
 
K: Suvussamme sairastetaan psoria. Meitä on kaksi veljestä joilla on psori. Minulla oireet alkoivat 40 vuoden iässä nivelkipuina ja myöhemmin ilmestyi ihottumaa ja päänahan runsasta hilseilyä ja kutinaa. Veljeni (55 v.) sairasti pahaa ihottumaa. Ohitusleikkauksen jälkeen hänelle määrättiin verenohennuslääkkeet ja kuinka ollakaan ihottuma hävisi. Lääkkeet ovat Primaspan, Spesicor ja Ravalcal tai jotain sinne päin. Onko tutkittu em lääkkeiden vaikutusta proriasikseen? Olen innokas saunoja (4-5 krt viikossa), onko saunomisesta haittaa psoriaatikolle? Miten kutiavaa, punoittavaa ja hilseilevää päänahkaa pitäisi hoitaa, onko olemassa psoriaatikoille tarkoitettuja hilseeseen vaikuttavia lääkkeitä?
V: Yleensä kyseiset lääkkeet pikemminkin pahentavat psoria. Saunominen ei haittaa, hiuspohjan hoitoon voisi kokeilla esim. Locoid crelo -nimistä kortisonivalmistetta.

 
K: Voiko aloitettu tyroksiini- ja verenpainelääkitys provosoida psorin puhkeamisen tai pahentaa sitä? Mirja-Kaarina
V: Verenpainelääkitys saattaa pahentaa psoria. Ehkä myös kilpirauhasen toimintahäiriöt jossain määrin saattavat vaikuttaa psoriin. HPH

 
 
Fredrikinkatu 27 A 3, 00120 Helsinki, puh. (09) 2511 900, faksi (09) 2511 9088
sposti: liittotoimisto@psori.fi, WWW-sivut: www.psoriasisliitto.fi