| K: |
Olen 6-vuotiaan pojan äiti. Hänen psoriasis-iho ongelmansa alkoivat reilu vuosi sitten. Olemme säännöllisesti käyneet lääkärin kontrolleissa Kinkomaan ihotautipolilla. Kortisonien ja Daivonexin käytön lisäksi iholle ollaan kokeiltu Sup-hoitoa ja paikallisia PUVA-hoitoja. Oireet lievittyvät sääristä ja selästä ajoittain, mutta paras tulos ollaan saatu 1x vuodessa tapahtuvista ulkomaanmatkoista. Lomamatka Turkissa on ollut vain viikon kestävä, joten iho oireet eivät ole täysin sielläkään hävinneet. Nyt tiedustelisinkin, mitä mahdollisuuksia näin nuorella on päästä ilmastointimatkoille ja toisaalta mitä muuta vaihtoehtoista toimintaa tulevaisuudessa järjestetään näin nuorille iho-ongelmaisille? |
| V: |
Lasten ilmastohoitomatkoja ei tehdä etelän polttavan auringon UV-säteilyn vuoksi. Valohoitoja kylläkin lapsille annetaan vaikeassa psorissa. Tällöinkin mahdollisimman vähän. Joidenkin vuosien kuluessa psorin hoitoon on tulossa uusia tehokkaita lääkkeitä. HPH
|
| |
| K: |
Noin 3 vuotta sitten keväällä äitini huomasi kyynärpäissäni ja polvissani vaaleaa hilsettä ja parturi-äitini oli jo aiemmin ollut huolissaan päänahastani joka kutisi ja oli hilseinen. Menimme ihotautilääkärille joka sanoi hilseen olevan psoria. Suvussa on molemmilta puolilta psoria. Kysyisinkin jos psori on 3 vuotta ollut samanlainen, onko odotettavissa tulevaisuudessa kovinkin kovaa hilseilyä ja kutinaa muuallakin? Olen vaaleaihoinen, mutta rusketun helposti. Olen nyt kohta 10 vuotta vanha. Pikkuveljeni on atoopikko. Voiko hänelle tulla psori? Äidillä ja isällä ei ole.
Neitsyt |
| V: |
Psorin ennustetta on mahdotonta antaa, mutta ilmeisesti psorisi pysynee samankaltaisena jatkossakin. Psori voi tulla myös veljellesi jos suvussa psoria on. HPH |
| |
| K: |
8-v. tyttäreni päänahassa on kolmen vuoden ajan ollut selviä psoriläiskiä, jotka oireilevat etenkin näin kuivaan talviseen aikaan todella paljon. Hiusten runsaus pahentaa hilseilyä kesäisin; hikoilu. Ihmettelen miksi lääkärit antavat meidän ravata vastaanotoillaan ja määräilevät erilaisia rasvoja kilpaa päänahkaan ja maksattavat lystin meillä. Kukaan ei suostu ottamaan asiasta "vastuuta" ja tekemään tyttärelleni selvää diagnoosia, miksei? Mitä minun pitäisi tehdä, että saan tyttäreni ihosairauteen selvyyden, mikä se virallisesti on, sen hoito jne.? Pitäisikö ärähtää? Olemme väsyneet epätietoisuuteen ja kutinaan.
Lapseni psori |
| V: |
Hiuspohjan seborrea, kuiva ekseema ja psori ovat toisinaan vaikea erottaa toisistaan. Toisaalta paras hoitokin lähes sama; kortisoniliuokset tarvittaesaa. Hiuspohjan ihottumat ovat kroonisia ja kovin työläitä hoitaa. Lyhyet hiukset helpottavat hoitoa , mutta vaiva ei täysin parane hiustenleikkuun myötä. Koepala hiuspohjasta voidaan toki ottaa, mutta tämä ei useinkaan vaikuta hoitoon paljoakaan. Valohoidot auttavat hiuspohjan psorissa ja ekseemoissa hyvin. Lapsen hiuspohjaihottumia ei mielellään hoideta sisäisillä hoidoilla.
|
| |
| |