| K: |
Auttaako couperosaan tarkoitettu laser-hoito myös atooppisen ihon paranemiseen? Esim. lievästi hilseilevän naaman ihon hoitoon? Olen kyllästynyt käyttämään kosteusvoiteita, kun merkittävää parannusta ei ole tapahtunut.
Kuiva iho
|
| V: |
Laserhoitoa ei käytetä atooppisen ihon hoitona. Punaisuuden kasvoista saa verisuonilaserilla kyllä pois. HPH
|
| |
| K: |
Minulla on paha atooppinen ihottuma käsissä, johon eivät perusvoiteet (Decubal) ja kortisonivoiteet tunnu enää auttavan. Ihottuma palasi ja edelleen paheni huomattavasti lapsen syntymän jälkeen. Haluaisin kokeilla ihottumaani uutta takrolimuusi- tai pimekrolimuusivoidetta. Onko turvallista käyttää em. voiteita imetyksen aikana? Jos ei, kuinka pitkään tulisi olla imettämättä hoidon jälkeen? Kuinka pitkiä hoitojaksoja näillä voiteilla on?
Pimekrolimusiini ja imetys
|
| V: |
En käyttäisi takrolimuusi- tai pimekrolimuusivoidetta imetyksen aikana toistaiseksi. HPH
|
| |
| K: |
Olen kärsinyt atooppisesta ihottumasta jo useamman vuoden. Talvisin olo on todella kauhea, koska ihottuma esiintyy pääsääntöisesti kasvojen ja kaulan alueella. Käytän Ceralan-nimistä rasvaa ja olen todennut, että ilman sitä en voisi elää! Olen kuullut, että valohoidot on tehokkaita ja nyt haluaisinkin ostaa oman valohoitolampun, koska olen kuullut, että niitä on mahdollisuus saada. Mistä siis voisin ostaa sellaisen ja paljonko se maksaa suunnilleen? Miten muuten voisin hoitaa ihottumaani kuin vain rasvailemalla? Harrastan liikuntaa vähintään kolmesta neljään kertaan viikossa ja sen jälkeen saa aina käydä suihkussa ja luonnollisesti suihku kuivattaa ihoa ja näin pahentaa oloani. Mistä siis apua?? Kyllästynyt |
| V: |
Valohoito auttaa laajassa atooppisessa ihottumassa hyvin. Solariumin UVA ei yleensä auta. Lääkäriasemilla on UVB-valolaitteita, joilla kuiva iho saadaan kuntoon. Kotiin näitä kalliita laitetta ei kannata hankkia. Uudet takrolimuusi- ja pimekrolimuusivoiteet, jotka eivät sisällä kortisonia, auttavat myös hyvin, mutta ovat kovin kalliita. HPH
|
| |
| |