HAE SIVUSTOLTA:
Psoriasisliiton, Iholiiton ja Reumaliiton yhteisessä uudessa mallissa korostuvat henkisen hyvinvoinnin edistäminen ja vertaistuen mahdollistaminen. Terveydelle edullinen ilmasto auttaa kurssin tavoitteiden toteutumisessa.
Kurssin ohjelmaan kuuluvat ryhmäliikunta ja ohjatut ryhmäkeskustelut terveyden edistämisen teemoista. Ohjelman tarkoitus on tarjota eväitä arkeen, sekä tukea ja kannustaa kurssilaista vertaistuen piiriin. Tavoitteena on, että kurssilainen oppii toimimaan itse oman sairautensa asiantuntijana.
Uutena alku- ja jälkijaksot
Uuden mallin mukainen aurinkopainotteinen sopeutumisvalmennuskurssi koostuu kolmesta osasta: kahden viikon mittaisesta pääjaksosta etelän ilmastossa, sitä edeltävästä vuorokauden mittaisesta alkujaksosta Vantaalla sekä viikonlopun mittaisesta jälkijaksosta Porvoossa.
Jälkijakso pidetään noin kolmen kuukauden kuluttua kurssin jälkeen. Viikonlopun ohjelmalla tuetaan kurssin tavoitteen toteumista.
Kaikki kolme jaksoa kuuluvat kurssiin, johon hakijoiden tulee sitoutua.
Psoriasisliitto toteuttaa vuonna 2012 seitsemän aurinkopainotteista sopeutumisvalmennuskurssia, neljä keväällä ja kolme syksyllä.
Lisätietoja: Psoriasisliitto/ kuntoutussuunnittelija Sanna Hassinen p. 09 2511 9040
s-posti: sanna.hassinen @ psori.fi
Yhteistyö Iholiiton kanssa
Iholiitto järjestää vuoden 2012 aikana neljä aurinkopainotteista sopeutumisvalmennuskurssia atooppista ihottumaa sairastaville samaan kohteeseen ja samaan aikaan kuin Psoriasisliitto. Iholiitolla on oma henkilökunta ja ohjelma omille kuntoutujilleen. Lisäksi yhteistyön muotoja kehitetään kokeiluvuoden aikana.

Psoriasisliitto otti vuoden 2012 alussa käyttöön uuden sopeutumisvalmennuksen mallin.
Aurinkopainotteinen sopeutumisvalmennuskurssi sisältää kahden viikon ulkomaan osuuden lisäksi kaksi kotimaan jaksoa. Uuden mallin mukaiset valintakriteerit avaavat hakumahdollisuuden entistä useammalle. Kokeiluvuonna 2012 etusijalla ovat ensikertalaiset.
Aurinkopainotteiset kurssit